Nyt voi varmaan jo sanoa, että sitä on koulussa liikuntaan ja ehkäpä vielä juoksuun. Tänään lähdin ajamaan autolla italian tunnille noin puolen tunnin matkan päähän ja ajattelin koko matkan ajan, että onpa ihana auringonpaiste ja kaunista kun on lunta maassa ja mieleni teki vain juoksemaan kovasta pakkasesta huolimatta.
Italian tunti meni ja kun saavuin kotiin oli pimeä ja olin kylmissäni. Söin vähän välipalaa ja päätin lähteä kuntosalille juoksemaan. Pakkauduin toppavaatteisiin, kävelin ulos ovesta ja kymmenen metrin jälkeen käännyin takaisin, puin juoksuvaatteet päälle ja lähdin ulkolenkille. Tunne oli mahtava! Tunne oli mahtava sen takia, että voitin itseni, mutta myös sen takia, että 12 asteen pakkasessa juokseminen tuntui hyvältä eikä edes lainkaan kylmältä. Nyt myös pari viikkoa sitten ostamani hiihtotakki ( josta oli puhetta jo eräässä edellisessä postauksessa) toimi hyvin. Vajaan kuuden kilometrin lenkkiin kului n. 35 min. Eli pikkuisen saisi vielä tulla lisää vauhtia, jotta voin toukokuussa juosta HCR:n alittaen ajan 2:05. Kolme vuotta sitten juoksin saman lenkin aikaan 2:12 ja nyt pitäisi vähän nipistää ajasta pois!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti