sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Inhottava flunssa :(

Tällä viikolla olen ollut talvilomalla ja heti loman alkuun lähdimme kahden hyvän ystäväni kanssa muutaman päivän reissulle Prahaan. Matka jännitti oikeastaan enemmän syömisten kuin minkään muun puolesta. Päätin kuitenkin, että pitää olla itselleen armollinen ja täydellinen dieetin seuraaminen olisi mahdotonta, mutta haittaako se nyt niin kovasti...? Joka tapauksessa, mukaan lähti Suomesta iso kasa proteiinipatukoita, herajauhetta, pilttejä ja tietysti kaikki ravintolisät ja vitamiinit.

Aamupala osoittautuikin kaikkein haastavimmaksi, vaikka hotellin aamupalalla syötiinkin. Täytyy sanoa, että se oli varsin ala-arvoinen kyhäelmä aamupalasta. Tarjolla oli kahta erilaista leipää (vehnäpullaa ja toista, joka oli hieman ruskeampaa), munakokkelia, kahta erilaista jogurttia, kolmea muromysliä, 3-4 erilaista kuivakakkua, nakkeja, yhtä lajia juustoa, kahta lajia varsin kyseenalaisen näköisiä leikkeleitä, kahden sentin paksuisia limaisia kurkku-, ja tomaattiviipaleita ja toisena aamuna mukaan oli laitettu myös kuorimattomia porkkananpalasia... Voitte kuvitella, että BC-säädösten mukaista aamupalaa tuosta ei saanut millään. Jonkunlaisn kyhäelmän kokosin sitten siitä tummemmasta leipäviipaleesta, munakokkelista, jogurtista ja herajauheesta.

Muut ateriat olivat onneksi helpompia toteuttaa. Näiden päivien aikana söin hiilareita myös lounaalla, koska vietimme kaikki päivät liikkeellä kävellen ympäri kaupunkia. Kaupungin parasta ruokakokemusta täytyy kuitenkin hehkuttaa. Nettiselailulla löysimme kasvisravintolan nimeltä Lehká Hlava. Ruoka oli ihanaa, enkä muista, milloin olisin viimeksi nauttinut niin paljon ravintolaruoasta. Alkupaloiksi jaoimme nämä kaksi annosta:

“Small Clear Head” - selection of cold starters (hummus, cheese cream with smoked tempeh and chive, sun-dried tomato and peanut pesto, pâté from smoked tofu, olives and small green salad), bread

JA

Guacamole with nachos

PÄÄRUOAKSI

Salad of fresh spinach and arugula with sun-dried tomatoes, capers, roasted garlic, smoked tofu and balsamico reduction, parmesan, bread

 

 

JÄLKIRUOAKSI

Carrot cake with pumpkin cream

Okei... Porkkanakakku ei nyt ihan kuulunut dieettiin, mutta oli se sen arvoista! Mutta siis, jos joskus matkustatte Prahaan, suosittelen ehdottomasti kyseistä ravintolaa!

 
Tässä samalla piti harjoitella tällaista kuvakollaasin tekemistäkin, eikö tullutkin hieno!
Ihan pelkällä lävelyllä ja syömisellä emme Prahan matkaa voineet tietenkään hoitaa loppuun. Pitihän Prahan kuntosalejakin kokeilla. Maanantai-aamuna heräsimme reippaina kuntosalille, joka sijaitsi parin kilometrin päässä hotellistamme. Olimme valinneet salin jo etukäteen ja valintaa helpotti tietysti se, että nettisivut olivat englanniksi ja että salilaitteet olivat samanmerkkiset kuin minun ja ystäväni Karoliinan saleilla. Tänne siis päädyttiin: Health Club And Spa InterContinental.
Palasimme Prahasta takaisin Suomeen tiistai-iltana ja jo keskiviikkoaamuna lähdettiin mökille Mikkeliin. Tarkoituksena oli vetää tankkauspäivä ja 3 pakollista lepopäivää. Se onnistuikin loistavasti, mutta kun perjantaina piti jatkaa treenaamista, heräsinkin kurkkukipuun ja tukkoiseen nenään :( nyt en ole siis maanantain jälkeen päässyt treenaamaan ollenkaan ja sekös harmittaa, mutta ei voi mitään. Täytyy nyt vaan hoitaa itsensä kuntoon kunnolla ja jatkaa sitten uudella innolla. Ärsyttävintä tässä on oikeastaan se, että kun ei ole juurikaan tekemistä (lue:treenaamista), niin alkaa tehdä mieli kaikkia herkkuja. Ja täytyy myös tää, että tänään en illalliselle yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään hiilarilisuketta (riisiä, pastaa, qvinoaa, tms.), söin kasvissosekeiton, raejuuston ja fetajuuston kanssa pari palaa Real-leipää. Lisäksi söin aiemmin päivällä yhden hapankorpun ja suklaakonvehdin!! No niin, nyt se on tunnustettu... Ja unohdettu! Toivotaan, että olo olisi huomenna jo parempi ka treeni saisi jatkua!
Working Out While Sick - Is It a Good Idea?

 

1 kommentti: